7 syytä, miksi kynä ja paperi ovat parhaat työvälineet

Toimittajalla on kaksi tavallista tapaa tallentaa haastateltavan sanomiset: äänite tai kynä ja paperi. Makuasia, mutta omasta mielestäni kynän ja paperin kanssa työskentely on huomattavasti helpompaa.

Tämän takia:

1. Jo haastattelutilanteessa muistiinpanoja tehdessä tulee tehtyä karsintaa ja kirkastamista: tämä on tärkeä, tämän kirjoitan. Tuo on ihan asian vierestä, en kirjoita.
2. Nauhan purkaminen on uuvuttavaa ja aikaa vievää. Muistiinpanot lukee muutamassa minuutissa.
3. Kun käyttää kynää ja lehtiötä, pitää luottaa enemmän omaan muistiin ja tunteisiin. Se minkä muistan ja mikä herättää minussa tunteita, on todennäköisesti merkityksellistä myös jutun kannalta.
4. Koska lehtiötekniikassa osa muistiinpanoista perustuu omaan muistiin, juttu pitää kirjoittaa mahdollisimman pian – tai ainakin se osa juttua, jota haastattelu koskee. Eipähän jää roikkumaan.
5. Muistiinpanoja lukiessani viivaan yliviivaustussilla oleelliset kohdat ja vielä erikseen ydinpointit. Niistä alkaa usein hahmottua jutun rakenne.
6. Kun tekee muistiinpanot käsin, sitaateista ei tule liian pitkiä ja monimutkaisia, eikä niihin tule ladattua epäolennaisuuksia. Jos jutun kirjoittaa heti haastattelun jälkeen, haastateltavan  tyylin kyllä muistaa. Ja sitaatit voi tarkistuttaa, jos ei ole aivan varma.
7. Teksti on helpompi pitää omissa käsissä ja kirjoittaa omalla tyylillä ja kielellä, kun haastattelusta on tallentunut omat muistiinpanot eikä haastateltavan puhe.

Tottakai välillä on tilanteita, jossa jokainen henkäyskin merkitsee ja voi muuttaa vastauksen tulkintaa. Muissa tapauksissa suosittelen kokeilemaan kynää, jos on aina käyttänyt nauhuria.

Keksi oma termi ja käytä sitä tasan kolme kertaa

Tämän tekstin kirjoittaminen alkaa heti vähän väärin, koska minun pitäisi kirjoittaa Tekstintuottajan tehopakasta kahta kohderyhmää ajatellen (tyypillinen virhe!).

Tehopakka on nimensä mukaisesti pakka kortteja, ja sen tavoitteena on auttaa erilaisia kirjoittamaan mahdollisimman luettavaa tekstiä. Käsittelenpä sitä kulmaa ensin: mitä kirjoittaja tästä hyötyy? Lopuksi esitän pakan tekijöille pari ajatusta, miten itse kehittäisin työkalua.

Pakan tekstit on tehnyt kirjoituskouluttaja Katleena Kortesuo (mikä voisi lukea itse pakassakin – eikö tällä olisi markkinointiarvoa!) ja käytännön toteutus on Jani Turkun Ideapakan. Pakkoja on muitakin. En ole nähnyt niitä, mutta nettisivuilla kerrotaan, että ne tarjoavat menetelmiä, vinkkejä ja harjoitteita erilaisiin työelämän ideointitilanteisiin, esimerkiksi palvelumuotoiluun, ryhmätyöskentelyyn ja kriisiviestintään.

Kenelle Ideapakka on suunnattu ja mihin tilanteisiin? Pakkamaisen rakenteen vuoksi jäin jotenkin odottamaan tehtävämäisempää sisältöä – otanpa pakasta kortin, jonka avulla saan ideoitua näkökulmaa juttuaiheeseeni. Koulutan toimittajia ja olen tekemisissä journalististen tekstien kanssa – ja mietin vielä puolet pakasta selattuani, että onkohan tämä ollenkaan minulle tarkoitettu. Ehkä olisin nähnyt mielelläni etukäteen listan, joka kokoaa viisi tai kymmenen käyttötarkoitusta pakalle.

Toimittajia merkittävämpi kohderyhmä Ideapakalle ovat uskoakseni muut työelämän tekstien kirjoittajat. Korteista saa paljon ideoita siihen, miten tehdä teksteistään elävämpiä, sujuvampia, tartuttavampia ja hauskempia (ja muistutetaan adjektiivien ongelmallisuudesta ja siitä, että sulkeet pitää mahdollisuuksien mukaan jättää virkkeen loppuun).

Vaikka editoin työkseni, opin pakasta ilokseni monta pientä uutta asiaa. Kuten mitä tarkoittaa reema: uutta asiaa, kun teema on se vanha.

Sain uusia painavia perusteluja väitteille, joita itse toimittajille usein esitän: kuvatekstissä saa ja pitääkin nykyään kertoa, mitä kuvassa selvästi näkyy, toisin kuin toimittajakoulutuksessa on aikanaan opetettu. Kuvateksti verkossa (jossa itse nykyään ainoastaan operoin) on suunnattu tavallisten lukijoiden lisäksi myös näkövammaisille ja hakukoneille.

Pakka kokoaa ja sanoittaa käytännön kirjoitustyön ongelmia, mutta myös vinkkejä. Rakastan listoja, joten innostuin esimerkiksi tästä klikkijournalismin keinolistasta, joka on oikein osuva (ks. kuva yllä).

Toimittajalle on – yleensä – kunniaksi oman kielellistyksen eli mieleenjäävän, kuvaavan termin kuten ”kolme ässää”, viskigate tai sipsikakka-allas keksiminen. Ja jos käyttää toistoa tehokeinona, tehokkainta on käyttää sitä tasan kolme kertaa, muistuttaa pakka.

Sain uusia nimiä asioille, joista olen käyttänyt itse ihan toisia termejä. Esimerkiksi venematkarakenteesta olen puhunut paljon tylsemmin ellipsinä – venematka tuli heti käyttöön! ”Suhukkahöpelön Kemppisen tapaan” olen tuntenut kynttelikkörakenteena. Kyse on rakenteesta, joka alkaa esimerkiksi kolmella (näennäisesti) toisiinsa liittymättömällä asialla, jotka punotaan yhteen tekstin kuluessa.

Tehopakan kuvasymbolit kertovat, mihin asioihin mikäkin kortti tuo apua. Minun on vaikea muistaa symbolien merkitys, joten ei haittaisi, jos lisänä olisi vaikka värikoodaus.  Ehkä numerointikin sivunumeroiden tapaan helpottaisi löydettävyyttä.

En keksinyt, miksi tämä informaatio on esitetty korttipakan muodossa. Onhan se poikkeava ja siksi kiinnostava, mutta ei välttämättä kaikkein kätevin – itse ainakin meinasin sotkeutua ketjuun, jolla kortit ovat kiinni toisissaan.  Ehkä työpaikan pilkunviilaaja voi irrottaa pakasta kortteja ja kiinnittää niitä muistilapuiksi kollegojensa koneen viereen, aina sen mukaan, missä kullakin on parantamisen varaa. Ja vaihtaa seuraavalla viikolla toiseen korttiin.

Itselleni pakka sopii erityisesti tiettyjen asioiden kertaukseen – mihin se soveltuu kyllä oikein hyvin.

PS. Sain Ideapakasta maksuttoman arvostelukappaleen tätä tekstiä varten.

Tämä ei ole blogi

Tämä teksti, jota nyt kirjoitan, ei ole blogi. Jostain syystä blogikirjoituksia, blogitekstejä, on alettu yleisesti blogeiksi kutsua. Blogi on tämä koko kokonaisuus, jossa on paljon blogitekstejä. Jotkut käyttävät myös blogausta puhuessaan tekstistä, ei vain verbinä (jolloin oikeampi termi on tietysti kahdella g:llä).

Monet kutsuvat tekstejä myös postauksiksi, mikä ei ole yhtään sen parempi kuin blogi. Anglismi.

On totta, että blogikirjoitus on pitkä ja hankala sana. Blogi olisi ytimekkäämpi, selkeämpi, napakampi. Siksi sitä käytetäänkin. Pitäsköhän antaa periksi ylivoiman ja käytännöllisyyden edessä, ja alkaa käyttää sitä itsekin?